Koulu

Koulu
Koululla keräämme seuraavia materiaaleja: tyhjät tulitikkuaskit sekä tölkkien "nipsut". Mikäli teiltä kotoa tällaista kierrätysmateriaalia löytyy, voi niitä laittaa tulemaan kouluun. Koulun askartelijat kiittävät jo näin etukäteen :) (Biohajoavia vessapaperirullia meillä on tällä hetkellä runsain mitoin, kiitos kodeille ja muille Hakalan koulun ystäville! Palaamme asiaan niiden osalta, kunhan saamme entiset kierrätettyä.)

Ajankohtaista oppimisen saralta

tiistai 13. marraskuuta 2012

Tutkimus: Migreenin ja heikon koulumenestyksen välillä yhteys

  Duodecim
Migreenit eivät ole kovin yleisiä koululaisilla, mutta lapset jotka niitä potevat, saattavat menestyä koulussa heikommin vaivansa takia. Ilmiö on aiemmin havaittu hieman vanhemmilla lapsilla, mutta tätä ennen migreenien vaikutukset pienten lasten koulumenestykseen ovat jääneet vähälle huomiolle.

Asiaa selvittäneet brasilialaistutkijat tekivät havaintonsa tutkimalla 5 700 brasilialaislasta, joista 9 % sai migreenejä silloin tällöin ja 0,6 % vähintään joka toinen päivä. Lisäksi 17 % lapsista kärsi migreeniä muistuttavista oireista, mutta eivät täyttäneet migreenidiagnoosin kriteerejä.

Opettajien arvioiden perusteella migreenejä potevien alle 13-vuotiaiden joukossa oli tavallista enemmän lapsia, joiden koulumenestys jäi keskimääräistä vaatimattomammaksi. Etenkin näin kävi lapsille, joiden migreenioireet olivat kovia, toistuivat usein tai olivat kroonistuneet. Odotetusti myös käytöshäiriöt ja tunne-elämän vaikeudet haittasivat koulunkäyntiä.

Tutkijat toivovat, että heidän tuloksensa kannustavat opettajia ja vanhempia ottamaan lasten pääkivut ja etenkin migreenioireet tosissaan ja varmistamaan, että lapset saavat asiaankuuluvaa hoitoa.
Tutkimus julkaistiin arvostetussa Neurology-lehdessä.

Via HS.

Ei kommentteja: