lauantaina 5. joulukuuta 2009

5.12

Joulun odotus

Oli kolme päivää jouluun. Kaikissa kodeissa oli joulukuusi jo koristeltu. Kaikki ihmettelivät, missä lumi on? Joulupukki ei pääse poroillaan lentämään. Seuraavana päivänä tuli metri lunta. Lapset odottivat ja odottivat. Joulupukki oli juuri ostanut uudet vaatteet tiselleen. Vaatteet likaantuivat, kun pukki liukui savupiipusta alas. Takassa oli tulikin. Pukki osui tulee ja huusi apuaaaaaaa!!!!! Päästyään pois takasta pukki vei lahjat siitä lähtien oven kautta.

perjantaina 4. joulukuuta 2009

4.12

Pähkinänsärkijä

Olipa kerran tyttö. Hänen nimensä oli Tiia. Tiian äiti tuli käymään jouluna. Hän antoi Tiialle joululahjaksi pähkinänsärkijän. Oli nukkumaanmenoaika, kun yhtä äkkiä joulukuusi kaatui. Joulukuusen alta löytyivät taikatossut. Tiia pisti tossut jalkaansa. Samassa Tiia alkoi kutistua. Hän oli lopulta noin 10 cm pitkä. Pähkinänsärkijä oli 15 cm. Tiia pelästyi, koska pähkinänsärkijä alkoi elää! He mahtuivat hiirenkolosta ja päätyivät joulumaahan. Siellä oli ilkeitä rottia. Rotat olivat piiloutuneet karkkilinnaan. Tiia pelästyi. He juoksivat pakoon. Tiia törmäsi päin jotain – se oli karkkilinna. He menivät sisään. Pähkinänsärkijä muuttui ihmiseksi. Sitten Tiialle tuli rimpsukarkkimekko ja pähkinänsärkijälle tuli tikkaripuku. Joulukeiju tuli paikalle ja sanoi pähkinänsärkijälle:
- Sinun nimesi on tästä lähtien Henri.

Henri ja Tiia lauloivat ja tanssivat elämänsä loppuun saakka.

torstaina 3. joulukuuta 2009

3.12

Ihmeellinen joulu

Olipa kerran joulu. Kaikki olivat innoissaan, mutta sitten kaikki hiljenivät, tuli pimeää. Iso avaruusalus peitti auringon. Sen laskeutui maahan. Sieltä tuli pieni ukko, joka väitti olevansa tiedemies. Hän esitteli sähköllä toimivaa Joulupukkia. Sitten hän lähti ja kaikki olivat taas normaalisti. Ihmiset menivät nukkumaan ja yöllä sähköinen joulupukki jakoi lahjat.

keskiviikkona 2. joulukuuta 2009

2.12

Uusi Joulutonttu

Oli kylmä aamu ja lunta satoi. Joulupukki aikoi lähteä hiihtämään. Hän laittoi sukset jalkaansa ja lähti. Hiihtäessään hän huomasi eläimen jäljet. Hän lähti seuraamaan jälkiä. Jäljet johtivat puun alle. Puun alla makoili hylätty koiranpentu. Joulupukki otti koiranpennun ja lähti kotia kohti. Kotona Joulupukki antoi koiralle ruokaa ja vettä. Sen jälkeen koira meni nukkumaan. Se nukkui pari tuntia. Joulupukkikin ehti levätä. Kun Joulupukki heräsi, hän tajusi nähneensä unta, että koira oli tonttu. Sitten hän huusi Muorille, että koirasta tulee tonttu.

tiistaina 1. joulukuuta 2009

1.12

Joulupukin matka

Olipa kerran Joulupukki. Hän teki joka ikinen päivä lahjoja. Kun jouluun oli enää kaksi päivää, Joulupukki sairastui. Hän yski ja pärski. Joulupukki sanoi:
-Jos minä en voi jakaa lahjoja, niin kuka jakaa lahjat? Joulutonttu nimeltä Topi sanoi:
-Minä voisin jakaa lahjat lapsille.

- Ehei, ei sinun tarvitse, Joulupukki sanoi, sitä paitsi, olet aivan liian lyhyt.

- Mutta minä tahdon!, Topi sanoi.

- Sinä et saa, koska minä jaan lahjat, Joulupukki sanoi.

- Et sinä saa, Joulumuori sanoi.

- Miksi? Joulupukki kysyi.

- Koska sinä olet kipeä.

Seuraavana päivänä.

- Huomenna on joulu ja minä olen kipeänä, enkä voi jakaa lahjoja, Joulupukki sanoi.

- Ethän sinä enää yski, etkä pärski, Joulumuori sanoi.

- Juuri niin, eli minä voin jakaa lahjat, Joulupukki sanoi.

Sitten koitti jouluaatto. Porot tarkastettiin ja lahjat laitettiin säkkeihin ja pakattiin rekeen. Sitten porot laitettiin kiinni. Sen jälkeen Joulupukki lähti matkaan.

maanantaina 30. marraskuuta 2009

Joulukalenteri

Keskusradiokalenterimme myös näin sähköisenä versiona, ensimmäinen joulusatu eetteriin HUOMENNA!

Jouluiloa!

tiistaina 3. marraskuuta 2009

Mars lääkäriin!

Avustaja totesi kolmasluokkalaisille, että teillähän päättyykin koulu ruokailuun, kello 11 ja sitten pääsette viikonlopun viettoon. Samaan hengenvetoon totesi vielä, että hänellä päättyy työpäivä kello puoli viisi.

Lohduttava kolmasluokkalainen vastasi tähän:
- Pyydä lääkäriä antamaan sellaista lientä, että muutut kolmasluokkalaiseksi.

Siinä näette! Jokaiseen pulmaan on ratkaisunsa!