Koulu

Koulu
Koululla keräämme seuraavia materiaaleja: tyhjät tulitikkuaskit sekä tölkkien "nipsut". Mikäli teiltä kotoa tällaista kierrätysmateriaalia löytyy, voi niitä laittaa tulemaan kouluun. Koulun askartelijat kiittävät jo näin etukäteen :) (Biohajoavia vessapaperirullia meillä on tällä hetkellä runsain mitoin, kiitos kodeille ja muille Hakalan koulun ystäville! Palaamme asiaan niiden osalta, kunhan saamme entiset kierrätettyä.)

Ajankohtaista oppimisen saralta

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Pääsiäisvaellus 24.3.2016

Kiitos koulukummillemme Jaanalle ja Helluntaiseurakunnan Pauliinalle! Ilman teitä pääsiäisvaelluksemme ei olisi onnistunut.

Palmusunnuntai
Kuvataideluokassa tutustuimme Asser-aasiin ja palmusunnuntain tapahtumiin.
Hiljainen viikko alkaa palmusunnuntaista. Päivän nimi viittaa Jeesuksen ratsastukseen Jerusalemiin, jolloin ihmiset heittivät palmunoksia hänen kulkutielleen.



Kiirastorstai
Pääsiäisen tapahtumien huipennus alkaa kiirastorstaina. Jeesus asettaa ensin ehtoollisen sakramentin. Illalla Jeesus vetäytyy Getsemanen puutarhaan rukoilemaan voimaa Isältään. Yön kuluessa roomalaiset sotilaat saapuvat pidättämään Jeesuksen yhdessä juutalaisen temppelipapiston ja saddukeusten kanssa.


Pitkäperjantai
Musiikkiluokkaan meille oli lavastettu Golgatan tapahtumat. Pitkäperjantaina Jeesus ristiinnaulitaan Golgatalla. Hän kuolee ja hänet haudataan.


Salissa odottelimme hetken toisia pelaten lautapelejä sekä värittäen pääsiäismunia.


Lopulta Asser-aasi oli luonamme ja pääsiäisvaelluksemme jatkui loppuun.

Pääsiäispäivä
Pääsiäispäivä, sunnuntai, on Jeesuksen ylösnousemisen juhla. Jeesuksen hauta on tyhjä. Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista ja murtanut näin haudan ja kuoleman kahleet. Pelastus on tullut kaikkien kristittyjen osaksi.



Ei kommentteja: