Kun kävelimme Äijäkkään, kuulimme käen kukkuvan. Ihan pysähdyimme sitä kuuntelemaan. Kun matka jatkui käen hiljennettyä, alkoi kukunta jonossamme - tietysti. Mari-ope kääntyi jonoon päin ja sanoi, että nyt on käki jo kukkumisensa kukkunut, jatketaanpa matkaa.
Hetken jono kävelikin hissukseen, kunnes kukunta alkoi taas. Mari-ope kääntyi luokkansa ja eskarien puoleen ja oli juuri sanomaisillaan, että mitäs minä juuri sanoin, kun tajusi, että tämä viimeisin kukkuja oli taas se aito käki.
Oppilaat huomasivat tilanteen ja jonosta kuuluikin, että saas nähdä, vaikeneeko se oikeakin käki, kun Mari-ope käskee ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti