Koulu

Koulu

Ajankohtaista oppimisen saralta

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kevätjuhlatunnelmia 3.6.2016

Juontajakaksikkomme Roni ja Siiri.
Kuvat: Jarmo Sipilä.

Juhlamme aloittavat ekaluokkalaiset. Silloin kaikki lähtee kirjaimista, niin lukeminen kuin kirjoittaminenkin. Esityksessä ovat kirjaimet hallussa ja kirjavuori odottaa.

 

Tokaluokkalaisilla pysyy kertotaulu mielessä loppuun asti. Esityksen nimenä on "Kertotaulukoe" ja siihen toivotaan myös yleisön osallistuvan.


Musiikin tunneilla tutustutaan maailman musiikkiin ekasta luokasta lähtien. Seuraava yhteislaulumme on Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen laulama ja se kertoo karhusta. Laulu on nimeltään "Koate".

Neljäsluokkalaiset ovat valmiina myöskin räppäämään. Heidän esityksensä kertoo liikenteestä. Liikenneräppi olkaa hyvät.


Viidesluokkalaisten esityksessä musisoidaan kesän innoittamana. Olemme valmiit "Maailman kesään".


Monien suosikkilaulu musiikin tunneilta on aina ajankohtainen, Laulamme yhdessä laulun "Ystävyyden puu".

Stipendit ja puhe.


Meillä kaikilla on ollut oma roolimme tässäkin lukuvuodessa. Huoltajat olette antaneet oman panoksenne koulutyöhön huolehtimalla lasten perustarpeista. Opettajat ja ohjaajat ovat ammattitaidollaan pitäneet oppilaat aina keskiössä. Oppilaiden hyvinvoinnin eteen tekevät työtään terkkari Sari, koulusihteeri Terhi, ruokalan Tarja, vahtimestari Niko ja siistijät Olga ja Leena.

Suurimman työn ovat tehneet kuitenkin oppilaat itse. Olette tehneet pitkän ja raskaankin vuoden. Olette menestyneet hienosti. Nyt on vastapainoksi loman aika.

Pyydän luokkaani nousemaan ylös.

Toivon, että ne matkaeväät, joita te lähtevät kuutoset ovat mukaansa Hakalasta saaneet, kantavat teitä taas askeleen lähemmäs itsenäisyyttä. Yläkoulussa ei ole enää turvallisen nalkuttavaa luokanopettajaa muistuttamassa aina uudestaan samoista asioista.

Kun vielä pääsen kerran teitä neuvomaan, tässä muutama viime hetken elämän viisaus teille, murmelini:

Luota siihen että elämä kantaa. Vaikeuksia kyllä tulee, mutta selviät niistä maalaisjärjellä ja luottamalla sekä itseesi että toisiin ihmisiin.

Hymyile ja kiitä, niillä pärjäät!

Luota itseesi ja kuuntele muita.

Tee se minkä lupaat, näin saat ihmisten luottamuksen. Älä lupaa mitään, mitä et aio tai voi toteuttaa.Opi pitämään itsestäsi. Kelpaat juuri sellaisena kuin olet.

Kunnioita vanhempia ihmisiä, koska heillä on aina elämänkokemusta enemmän kuin itselläsi.Tärkeintä ei ole, mitä tekee, vaan miten.

Maksa laskusi, ulkoile ja nauti.

Pidä huoli terveydestäsi. Osoita läheisillesi, että he ovat sinulle tärkeitä.

Tee omat päätökset, älä anna muiden viedä.

Kuuntele kaikkia tapaamiasi ihmisiä, sillä jokaisella on sinulle opetettavaa. Hymyile ja ole ystävällinen, se voi pelastaa monen ihmisen päivän

Kunnioita omia rajojasi. Ihan kaikkeen ei tarvitse mennä mukaan. Olet silti mainio tyyppi. On hyvä olla avoin ja ennakkoluuloton.

Voitte istua.

Ensi syksynä meillä on käytössämme uusi opetussuunnitelma. Sekä meitä hakalalaisia meitä on hiukan suurempi joukko. Saamme lisää näkemystä ja kokemusta Tiutisesta joukkoomme tulevien oppilaiden ja opettajan kautta. Odotamme kaikki tulevaa innolla.

Hyvää kesälomaa kaikille!

*****

Kuudes luokka jättää tänään meille hyvästit. Kuulemme heidän esittämänään "Lähtölaulun".



6. luokan kukitus.

Suvivirsi.


Ei kommentteja: