Koulu

Koulu

Ajankohtaista oppimisen saralta

perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 18. luukku



Ville tonttu

Olipa kerran Ville niminen tonttu. Hän oli yksikseen pajassa lahjoja tekemässä, kunnes keittiöstä kuului kolinaa. Ville meni katsomaan mitä keittiössä tapahtui. Ja Ville huomasi, kaikki tontut touhuissa. Jopa joulu muori oli leipomassa ja tekemässä ruokaa. Ville luuli olevansa yksin, kun keittiön ja ruokalan puolella oli niin hiljaista. Mutta Ville ihmetteli, että, missä joulupukki on ja muisti, että tänään on jouluaatto. Kului tunteja, kunnes joulupukki palasi pajalleen. Kaikki ruoka oli kuitenkin jo syöty. Muori alkoi tehdä vielä lisää, koska joulupukilla oli nälkä ja hänenkin oli syötävä lahja kierroksen jälkeen. Kun pukki oli saanut syötyä. Kun pukki oli saanut syötyä. 

Pukki lähti matkaan ja pyysi Ville tontun mukaansa. 

- Ville tuletkos mukaan, pukki kysyi? 
- Enhän minä voi, kun minulla on töitä täällä, Ville vastasi. 
- Ei se haittaa onhan täällä muitakin tonttuja jotka voi hoitaa sinun hommasi, sanoi pukki. 
- Kyllä minä voin tulla, vastasi Ville. 
- Mitä me sitten tehdään, kysyi Ville pukilta? 
- Nyt me jaetaan lahjat maailman lapsille, vastasi pukki.

Eelis Toivanen 4. LK

Ei kommentteja: